17
touko
2016

Nelimastoparkki Kruzenstern saapuu Raahen satamaan elokuussa

Nelimastoparkki Kruzenstern vierailee Raahen satamassa elokuun viimeisenä viikonloppuna 26.-28.8.2016.

kruzenstern-kuva-raahen-satama-oy.jpg

Alus, jonka alkuperäinen nimi oli Padua, on rakennettu ja laskettu vesille Bremerhavenissa Saksassa vuonna 1926. Nykyisin alus purjehtii Venäjän lipun alla ja aluksen kotisatama on Kaliningrad.

Kruzenstern on yksi suurimmista purjealuksista, joita purjehtii vielä maailman merillä. Aluksen pituus on 114,5 metriä, leveys 14 metriä ja kulkusyvyys on 7,2 metriä. Aluksen uppouma on 6400 tonnia ja maston korkeus merenpinnasta 56 metriä. Aluksen purjepinta-ala on 3553 m2. Kruzenstern toimii Baltian kalastuslaivaston valtiollisen akatemian koululaivana.

Alus on osallistunut useita kertoja Tall Ship Race-kilpailuihin. Raaheen saapuessaan aluksella on mukanaan noin 160 kadettia ja noin 70 henkilökuntaan kuuluvaa miehistön jäsentä.

Alukseen pääsee tutustumaan sen vierailun aikana. Tarkennamme lähempänä vierailua aikatauluja ja satama-alueelle kulkua.

 

Lisätietoja asiasta voi tiedustella Raahen Satama Oy

- Kaarlo Heikkinen, puh 044- 43 93 930 tai sähköpostilla kaarlo.heikkinen@raahe.fi

 

Lisätietoja:  www.kruzenshtern.info

 

Jaa tämä sivu: