10
huhti
2017

Raahen sataman kulunvalvontaa parannettu

Oleskelusta ja liikkumisesta satama-alueilla säädetään muun muassa Poliisilaissa sekä satamatoimintaan liittyvissä asetuksissa ja määräyksissä. Valvottu liikkuminen on tarpeen henkilöturvallisuuden kannalta, sillä satamassa liikennöi raskaita koneita. Raahen satamaan rakennettiin viime vuonna uutta aitaa ja nyt myös kulunvalvontaa on tehostettu.

Lapaluodossa on otettu alkuvuodesta 2017 käyttöön uusi ja tehostettu kotimaisen Visy Oy:n valmistama kulunvalvontajärjestelmä. Konenäköön perustuva järjestelmä tunnistaa saapuvan ajoneuvon rekisterinumeron perusteella, jolloin erillisiä tunnistinlaitteita ei enää tarvita. Vanhempi RFID-teknologiaan perustuva kulunvalontajärjestelmä säilyy uuden järjestelmän rinnalla, sillä esimerkiksi kaikilla työkoneilla ei ole rekisterikilpiä. Kulunvalvontajärjestelmän toiminnasta Raahen satamassa vastaa Securitas Oy ja käyttöön otettu järjestelmä on ensimmäinen Raahen alueella.

Uusi järjestelmä tekee luvittamisesta helppoa sekä joustavaa ja se on nykyaikainen tapa toimia, kuvailee Securitas Oy:n Raahen yksikön päällikkö Ari Pöllänen. Trafin valvoma ISPS säännöstö (International Ship and Port facility Security Code) edellyttää, että satamissa on säännökset täyttävät turvamenettelyt. Ilman säännöksiä täyttäviä turvatoimia kansainvälinen laivaliikenne ei ole satamassa mahdollista. Näin ollen kulunvalvonta liittyy isompaan kokonaisuuteen. Koska uusi järjestelmä perustuu rekisterikilven tunnistamiseen, on sujuvuuden kannalta tärkeää, että kilpi on puhdas ja että saapuva ajoneuvo noudattaa alueen nopeusrajoituksia, painottaa Pöllänen.

Satamainsinööri Ilkka Harju on myös tyytyväinen uuteen kulunvalvontajärjestelmään:

"Tämä hyödyttää kaikkia. Vierailijat saavat luvat nopeammin kun satama-alueella toimivat yritykset voivat hoitaa luvituksen omatoimisesti. Yrityksetkin ovat tyytyväisiä, kun lupia ei enää tarvitse hakea satamasta käsin. Silti Raahen Satama Oy:llä säilyy kokonaiskuva, sillä voimme hallita kaikkia alueelle myönnettyjä lupia keskitetysti."

raahen-satama-lapaluodon-portti.jpg

Kuva: Raahen sataman pääportille saavuttaessa etukamera tunnistaa saapuvan ajoneuvon. Portti aukeaa automaattisesti lupien ollessa kunnossa. Jos luvan kanssa on ongelmia, näyttötaulu ohjaa ajoneuvon omalle kaistalle ja opastaa soittamaan portinvalvontaan. Näin muu liikenne ei koskaan ruuhkaudu. Liikennettä voidaan tarvittaessa ohjata myös etävalvomosta.

Jaa tämä sivu: