29
huhti
2021

Raahen sataman satama-altaan kunnostusruoppaus käyntiin toukokuussa 2021, ruoppaus valmistuu keväällä 2022

Raahen Satama Oy on hakenut ja saanut luvan Raahen sataman satama-altaan kunnostusruoppaukselle. Ruoppaus aloitetaan viimeistään viikolla 19. Altaasta ruopataan noin 20.000 m3.

Raahen Satama Oy on hakenut ja saanut luvan Raahen sataman satama-altaan kunnostusruoppaukselle. Ruoppaus aloitetaan viimeistään viikolla 19. Altaasta ruopataan noin 20.000 m3 ja ruoppausmassat läjitetään erilliseen altaaseen. Kunnostusruoppaus tehdään kauharuoppaamalla. Ruopatut massat kuljetaan proomuilla läjitysalueille, joista toinen sijaitsee ruopattavan alueen välittömässä läheisyydessä länsipuolella ja toinen satama-alueella ruopattavasta alueesta noin 800 metriä pohjoiseen.

 

Ruoppausurakoitsijana toimii Rannikon vesirakennus Oy, joka on aiemmin mm. rakentanut laituria Lapaluodon satamanosassa.

Hankkeen hyödyt

-      kunnostusruoppauksella sataman väylät ja altaat saadaan pidettyä toimintakuntoisina.

 

Hankkeen haitat

 

-      ruoppaustyöt aiheuttavat jonkin verran melua, mutta satama-alueen lähellä on teollista toimintaa, joka jo itsessään aiheuttaa melua.             

-      ruoppaustoimenpiteet aiheuttavat lähivesialueella vähäistä, tilapäistä ja paikallista veden samentumista sekä kiintoainespitoisuuden nousua

 

Ruoppaustyö valmistuu keväällä 2022, syväsatamassa ruopataan silloin vielä pieni alue.

 

Ruoppaustöiden aikana suoritetaan jatkuvaa vesistötarkkailua ja työ tullaan suorittamaan sataman toiminnot huomioon ottaen.

 

 

Yhteystiedot:

Raahen Satama Oy, toimitusjohtaja Pauli Sarpola, puh: 0400 265 507

Raahen Satama Oy, satamainsinööri Jari Miettinen, puh: 040 671 7003

Rannikon Vesirakennus Oy, johtaja Esa Suonvieri, puh: 045 351 7882

 

 

Raahen Satama Oy has applied for and received a permit for the renovation dredging of the Raahe Port harbor seabed. Approximately 20,000 m3 will be dredged from the seabed and the dredged material will be disposed of in a separate disposal area. Renovation dredging is done by bucket dredging. The dredged masses are transported by barges to the disposal areas, one of which is located in the immediate vicinity of the dredged area to the west and the other is located in the port area about 800 meters north of the dredged area.


The dredging contractor is Rannikon vesirakennus Oy, which has previously built a pier in the Lapaluodo harbor area.

Project benefits

+        Renovation dredging can keep the harbors and pools of the port in working order.

 

Disadvantages of the project

-       dredging works cause some noice, but there are industrial activities near the port are which themselves cause noice.    

-       dredging works cause slight, temporary and local turbidity and an increase in solids in the nearby wateshed.       

 

During dredging, continuous water monitoring is carried out. The dredging work will be carried out taking into account the port's functions.

The dredging work will be completed by spring 2022..

 

 

Contact information:

Raahen Satama Oy, Managing Director Pauli Sarpola, puh: +358400 265 507

Raahen Satama Oy, Port Engineer Jari Miettinen, puh: +35840 671 7003

Rannikon Vesirakennus Oy, Director Esa Suonvieri, puh: +35845 351 7882

Jaa tämä sivu: