Tiedotteet

5
tammi
2017
Raahen sataman liikennetilastoja vuodelta 2106
14
loka
2016
Euroopan komissio on esittänyt 6 368 000 euron investointitukea Bothnia Bulk -hankkeelle, jossa kehitetään energiatehokasta ja vähäpäästöistä laivausketjua kuivabulkkirahdille Itämerellä. Rahoituksella tähdätään ennen kaikkea hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen Euroopan komission poliittisen ohjelman mukaisesti.
14
loka
2016
9
elo
2016
Komean venäläisen purjelaivan Kruzenshternin saama suuri suosio yllätti iloisesti vierailun järjestäneen Raahen Satama Oy:n ja sen yhteistyökumppanit. Alus oli kiinnittyneenä Lapaluodon ykköslaituriin ja perjantain ja lauantain aikana siihen kävi tutustumassa 10.428 kiinnostunutta.
30
heinä
2016
Komea venäläinen purjelaiva Kruzenshtern saapuu Raaheen Lapaluodon ykköslaituriin torstaina 4.8.2016 iltapäivällä. Alus on avoinna yleisölle perjantaina 5.8. klo 12–18 ja lauantaina 6.8. klo 10–17. Yleisö voi ajaa omalla autolla satamaan, jossa on opastettu ajoreitti ja pysäköinti laivan läheisyyteen.
28
kesä
2016
Raahen Satama Oy:n yhteistyökumppanit arvioivat, että satamalla on mahdollisuus kasvattaa merikuljetusten määrää. Vastaajista yli 95 prosenttia arvioi näkymät myönteisiksi.