25
touko
2016

Suurhankkeiden Raahe

Raahen satama on rakennettu palvelemaan elinkeinoelämää, ja hiljaisten investointivuosien jälkeen tulevaisuus näyttää nyt lupaavalta. Pelkästään entisen Oulun läänin alueelle odotetaan lähivuosina noin kymmenen miljardin investointeja muun muassa energia-alan, kaivosalan ja matkailun taholta. Yksistään Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen suuruus on miljardiluokkaa. Raahen satama on Pyhäjokea lähin satama ja voi tarjota hankkeen merikuljetuksiin sekä varastointiin hyvät olosuhteet ja puitteet. Satamaan voidaan rakentaa kustannustehokkaasti esimerkiksi lämmitettävää varastotilaa, koska satamassa on tarjolla edullista kaukolämpöä.

Kauppakamarien tärkeimpänä missiona on edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Kun elinkeinoelämällä menee hyvin, myös satamilla menee hyvin. Yhdessä Raahen kauppakamariosaston kanssa Oulun kauppakamari järjesti kolmannen suurhankeinfon Raahessa 12.5.2016. Tapahtuman tarkoituksena oli kohentaa alueen yritysten mahdollisuuksia päästä mukaan sekä kansallisiin että kansainvälisiin suurhankkeisiin. Suurhankeinfoon osallistuikin noin 150 investoinneista kiinnostunutta henkilöä eri puolilta Suomea. Tilaisuus alkoi kiertoajelulla, jonka aikana tutustuttiin Raahen satamaan ja Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisalueeseen sekä sinne johtaviin tieyhteyksiin.

Varsinaisessa infotilaisuudessa käytiin kattavasti läpi alueen lähivuosien merkittävimpien investointien tämän hetken tilannetta. Tilaisuudessa kuultiin katsaukset Fennovoiman ydinvoimalahankkeen sekä Raahen lähialueen tuulivoimalahankkeiden nykytilanteesta. Mustavaaran Kaivos Oy:n toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi kertoi Raahen syväsatamaan suunnitellusta sulattohankkeesta.

Raahen satamassa on osaamista ja erikoiskalustoa muun muassa isojen projektilastien käsittelyyn. Tästä hyvä esimerkki on Steeldone Oy:n Norjaan toimittama iso nosturi, jonka suurin yksittäinen lohko painoi 400 tonnia. Raahen satamalla onkin keskeinen rooli investointien mahdollistajana. 

ms-meri-bound-for-danmark-auno-aunola-650x383.jpg

Kuva: Auno Aunola.

Jaa tämä sivu: